Sanni, vuoden 2003 tokokoira!

Koko touhu sai alkunsa kesällä 2001, kun tajusin, ettei elämä ilman koiraa ole elämisen arvoista. Kun muutto Jaakko-avopuolison kanssa yhteiseen asuntoon oli selvä, alkoi villi koiran etsiminen. Rotuja käytiin läpi kymmeniä ja lopulta päädyttiin novascotiannoutajaan, jonka oli tarkoitus tulla täyttämään agilityn mentävää aukkoa.

Pieni palleroinen kasvoi ja sai erinäisiä kotikasvatukseen liittyviä juttuja harteilleen, mutta viimein kun rokotukset olivat kunnossa, tajusin, ettei tästä yksin selvitä ja oli otettava yhteyttä viisaampaan tahoon. Kävimme joitakin kertoja Talissa palveluskoirille tarkoitetussa tokossa hakemassa oppeja. Sanni oli aivan kakara silloin ja pienen pään täyttivät vain sanat riehuminen ja uhittelu, ja jäimme hetkeksi taas miettimään seuraavaa askelta. Netistä löysin tiedon noutajakoulutuksesta, joka pyöri Tikkurilassa ja ilmoittauduin mukaan. Voi niitä aikoja; pelkäsin jokaista koulutuskertaa ihan kympillä, edelleen pienen mielen täytti samat kaksi sanaa ;). Luoksetulossa Sanni jäi hienosti paikalleen odottamaan, tuli upeasti kutsusta kohti, mutta lopulta -aina, joka kerta- Sanni porhalsi satanen lasissa horisonttiin ja oli mukava houkutella tyttöä kaikin tavoin luokse (mikään pois juokseminen tai namilla houkuttelu ei meidän ipanaa hämännyt) ;)

Loppujen lopuksi Sanni oli kuitenkin jo penturyhmässä niin fiksu pikkupiski, että meidät ohjattiin seuraavalle tasolle. Valitsimme kahdesta vaihtoehdosta kilpailemaan tähtäävän ryhmän (toisena vaihtoehtona oli arkitottis), vaikka en uskaltanut edes hurjimmissa unissanikaan miettiä mitään kilpailuihin liittyvää ;). Jääräpäisyys kasvoi kun ikää tuli lisää eikä Sannille ollut paljoa malttiakaan suotu, hetkeäkään ei voitu olla paikoillaan. Sanni söi joko hihnaa, önisi, hyppi, esitti upean kuristumistemppunsa, teki mitä vain, että huomio kiinnittyisi häneen... Oli siinä haastetta opettaa seuraamista ja nopeaa maahanmenoa.

Ensimmäisten juoksujen jälkeen unohtui kaikki opit ja tuntui, että jopa istuminen piti opetella alusta. Emme jatkaneet enää Tikkurilassa, muutimme Helsingistä Espooseen ja matka tuntui liian hurjalta, lisäksi koulutusryhmiin pääsy oli erittäin vaikeaa. Taas pyörittelimme hetken aikaa sormiamme kotona, kunnes syksyllä 2002 löysin -netistä jälleen- tiedon koulutuksesta Lauttasaaressa. Ajoimme Jaakon kanssa paikalle (ei muuten ollut helppoa löytää kenttää ensimmäisellä kerralla) ;) ja yhden kerran jälkeen saavuimme paikalle seuraavallakin viikolla, ja sitä seuraavalla, ja... Aluksi treenasimme Sannan ryhmässä, mutta melko pian meidät ajettiin pois sieltä ja ohjattiin kilpailevien ryhmään. Kyllä oli masentavaa jälleen olla ryhmässä se huonoin ;). Sanni esitti vaihteen vuoksi taas katoamistemppujaan ja maltti oli edelleen teillä tietämättömillä.

Oppi hiipi kuitenkin hiljalleen sekä ohjaajan että koiran päähän, kiitos mahtavan Kata-kouluttajan :), ja ajatus kisoista alkoi oikeasti kutkuttaa mieltä. Ensimmäisen kerran ilmoitin Sannin kisoihin helmikuussa 2003, mutta jouduimme sen koitoksen perumaan Sannin juoksujen takia. Sitten odoteltiinkin pitkä tovi valeraskauden ja näyttelyuran takia (mm 8 sertiä kerättiin kasaan). Heinäkuussa 2003 käytiin kaikki alokkaan kisat ja jokaisesta haettiin kirkas ykköstulos (pisteet 172, 173 ja 179, plus kaksi KP:tä), elokuussa saatiin avoimesta ykkönen ja luokkavoitto (pisteet 176.5), mutta vihdoin syyskuulla meidät pudotettiin maan tasalle, kun ensin saatiin AVO2 (vain viisi pistettä jäi uupumaan ykkösestä) ja kuun lopulla haettiin vielä AVO3 (ja vain viisi päivää myöhemmin alkoi juoksut..) Siihen jäi meidän sen vuoden ura, Sanni astutettiin, pentuja odoteltiin, pentuja ei syntynyt ja nyt on taas uudet kuviot mielessä.

Tokokoirana Sanni on joka naisen -ja miehen- unelma; todella oppivainen, helppo motivoida (pallo- ja nakkihullu), tottelevainen, mutta tottahan toki jokaisella ruusulla on myös piikkinsä - miellyttämisenhalua Sannilla ei ole tippaakaan ja seuraaminen, voi elämä että se voi olla tylsää meidän neidin mielestä ;). Ennen juoksuja pitäisi yrittää käydä vielä muutamassa kisassa (AVO) ja ehkä loppuvuodesta vielä joissakin. Jos edes sen viisi kisaa saisi kasaan ja osallistuisi taas uudestaan kilpailuun vuoden 2004 tokokoiran sijasta ;).

Kiitos Jaakolle kuskaamisavusta ja treeniseurasta, ja suuri kiitos Katalle mahtavasta koulutuksesta, en usko että ilman sun potkimista olisimme nyt tässä! :)

Sonja,
Sannin omistaja, kouluttaja ja ohjaaja

ps. Agilityä emme harrasta vieläkään... ;)