Suklaa on koiralle myrkkyä!
Useimpien ihmisten mielestä suklaa on suurta herkkua,
jonka haitat ovat "vain" vyötärön
leveneminen ja hampaiden reikiintyminen. Koirienkin mielestä
suklaa on herkullista, mutta niille se on myös tappavaa.
Päätin kirjoittaa tämän jutun, kun koirani
sisko jokin aika sitten melkein kuoli syötyään
ulkona jonkun maahan heittämää suklaata. Olen
kyllä tiennyt, että suklaa on vaarallista koirille,
mutta en tiennyt miten pienet määrät ovat hengenvaarallisia.
Esimerkiksi Englannissa suklaa on yksi yleisimmistä koirien
myrkytyksiä aiheuttavista aineista.
Kaakaopavut, joista suklaa valmistetaan, sisältävät
kemiallista ainetta nimeltä theobromiini. Tämä
aine on läheistä sukua kofeiinille, jota suklaa
myös sisältää. Suklaan myrkyllisyys koirille
johtuu juuri theobromiinista, koska koiran aineenvaihdunta
käsittelee sitä paljon hitaammin kuin ihmisen aineenvaihdunta.
Suklaa- eli theobromiinimyrkytys aiheuttaa koiralle vatsakipua,
ripulia ja oksentelua. Oksennus voi olla veristä ja sisältää
usein suklaata, jonka voi todeta tuoksusta. Koira saattaa
olla levoton, yliaktiivinen ja sen voi olla vaikea seistä
tai kävellä. Lisääntynyt jano ja virtsaaminen
on yleistä. Syljen eritys voi lisääntyä.
Myös uneliaisuus ja alakuloisuus ovat mahdollisia. Oireiden
pahetessa vakavimmissa tapauksissa hengitys ja pulssi kiihtyvät,
jolloin myös sydämen rytmihäiriöt ovat
mahdollisia. Lihakset voivat väristä tai olla kankeita.
Virtsassa voi olla verta ja ikenet voivat sinertää.
Theobromiini voi vaikuttaa keskushermostoon. Lopulta koira
voi kouristella ja jopa kuolla.
Useimmissa tapauksissa oireet alkavat muutamassa tunnissa,
mutta ne voivat alkaa jopa vasta vuorokaudenkin kuluttua suklaan
syömisestä.
Suklaat sisältävät eri määriä
tätä koirille kohtalokasta theobromiinia, seuraavassa
lista vaarallisuusjärjestyksessä:
1. kaakaopavut 11-43 mg theobromiinia/ 1 g tuotetta
2. kaakaojauhe 5,3-26 mg " "
3. tumma suklaa 4,5-16 mg " "
4. maitosuklaa 1,5-2,2 mg " "
5. maitokaakaojauhe 0,5 mg " "
6. valkoinen suklaa 0,009 mg " "
Tämä tarkoittaa, että puhdas kaakao ja tumma
suklaa ovat kaikkein vaarallisimpia. Myrkytyksen aiheuttava
suklaamäärä vaihtelee toisaalta eri koirayksilöiden
välillä ja toisaalta suhteessa koiran painoon. Jopa
100 mg theobromiinia koiran painokiloa kohden voi olla tappava
annos. 300 mg/ kg on tappava annos noin 50%:lle koirista.
Yksi gramma tummaa suklaata sisältää jopa 16
mg theobromiinia. 20-kiloiselle koiralle voi olla kohtalokasta,
jos se syö 125 grammaa tummaa suklaata (100 x 20 / 16).
Pienen 4-kiloisen koiran ei siis tarvitse syödä
kuin mahdollisesti 25 grammaa tummaa suklaata ja tilanne saattaa
olla hengenvaarallinen. Kaakaopavut ja puhdas kaakaojauhe
ovat vielä edellistä vaarallisempia.
Jos koirasi syö vähänkin tummaa suklaata tai
kaakaojauhetta, ota heti yhteys eläinlääkäriin
- jo ennen kuin oireita ilmaantuu! Suklaamyrkytyksen oireet
voivat ilmaantua vasta monta tuntia suklaan syönnin jälkeen,
koska koiran aineenvaihdunta käsittelee suklaata ja theobromiinia
paljon hitaammin kuin ihmisen aineenvaihdunta. Mitä nopeammin
hoito päästään aloittamaan, sitä
varmemmin koiran elämä voidaan pelastaa ja välttää
elimellisiä vaurioita mm. maksassa ja sydämessä.
Jos koira oksentaa jo taukoamatta ennen kuin päästään
eläinlääkärille, kokemus on osoittanut,
että jopa 50 % koirista kuolee.
Theobromiinille ei ole vastamyrkkyä ja niinpä suklaamyrkytys
on hätätilanne sanan varsinaisessa merkityksessä.
Hoidolla pyritään lähinnä helpottamaan
pahimpia oireita kunnes koiran oma aineenvaihdunta poistaa
theobromiinin. Jos koira on syönyt suklaata aivan äskettäin
eikä ole vielä oksentanut, koiralle annetaan oksennusta
edistävää ainetta.
Oksentamisen lakattua koiralle annetaan esimerkiksi lääkehiiltä
vähentämään myrkyllisen aineen imeytymistä
elimistöön. Jos koira jo oksentaa ja on syönyt
suklaata useita tunteja sitten, annetaan ensin oksennusta
vähentävää pahoinvointilääkettä.
Oksentamisen lakattua annetaan lääkehiiltä
tai vastaavaa. Lähes aina nestekiertoa on tuettava antamalla
suonen sisäistä nesteytystä. Jotkut koirat
tarvitsevat lääkettä sydämen rytmihäiriöiden,
ylikiihottumisen tai kouristusten vuoksi. Koska theobromiini
häviää koiran elimistöstä varsin
hitaasti, voi suklaamyrkytyksen vaikutuksia ilmetä jopa
kolmekin päivää myöhemmin ja koiraa on
siis syytä tarkkailla.
Vaikka jotkut koirayksilöt sietävät suklaata
toisia paremmin, ei kannata kokeilla. Paljon muitakin hyviä
makupalavaihtoehtoja on tarjolla! Niin kutsuttu koiran suklaa
ei sisällä kaakaota eikä siis theobromiinia.
Itse en anna koiralleni sitäkään vaan muita
terveellisiä makupaloja. Eniten suklaamyrkytyksiä
tapahtuu jouluna ja muina juhla-aikoina, jolloin kodeissa
on usein suklaata helposti saatavilla. Omat suklaasi, rasiassa
tai ilman, Sinun kannattaa pitää koirasi ulottumattomissa.
Ritva Tuomi-Rautiainen
Wilma-villakoiran emäntä
|