Katan Koirakulma Julkaistu
Lauttasaaren Sanomien Katan Koirakulmapalstalla 12.12.2003
Koira ja sateinen sää
Joulukuussa koirat voisivat temmeltää puhtaassa
lumessa. Olemme kuitenkin merellisessä ympäristössä
ja joulunakin voi sataa vettä. Koiran turkki ja tassut
kastuvat lenkillä, vaikka onneksi Lauttasaaressa esimerkiksi
katusuola ei olekaan kovin suuri ongelma. Koiranomistaja helpottaa
omaa elämäänsä, kun jokaisen ulkoilukerran
jälkeen kotiin tultaessa pyyhkii lemmikkinsä, ja
vähintäänkin kannattaa tehdä tassupesu
tai suihkuttaa koko koira.
Koiran kanssa ulkoillaan joka säällä ja on
hyvä suojata koira kuralta. Erityisesti pitkäkarvaisille
koirille voi suositella kurapukuja. Puku suojaa myös
turkkiin kertyviltä lumipaakuilta.
Kun pakkaset sitten koittavat, jotkut koirat ovat arkoja
kylmälle. Tassut jäätyvät helposti ja
koira alkaa nostella tassujaan. Koirat ovat yksilöitä
siinä, millaisessa säässä ne mieluiten
viihtyvät. Miina ei ole arka, vaan lähtee reippaasti
ulos joka säällä. Wella tuntuu myös olevan
reipas ulkoilija.
Kata, Miina ja Wella |