Luulin ettemme ainakaan heti ottaisi uutta koiraa. Perheemme Bertta-italiaano aloitti kuitenkin äänekkään isonsiskon ikävöinnin päivisin, enkä minäkään huonommaksi jäänyt. Soitin pari kertaa terapeuttisessa mielessä villakoirien pentuvälitykseen ja totesin yllätyksekseni, että pentujahan riittää. Totuus oli toinen, kasvattajat olivat myyneet pentunsa, mutta eivät olleet ilmoittaneet pentuvälitykseen. Sirkku Koposelta Liedosta löytyi mustan keskikokoisen villakoiran 3,5 kuukauden ikäinen tyttö, jota lähdimme katsomaan. Sinä päivänä Bertasta tuli isosisko.

En ollut ajatellut näyttelykoiran emännän uraa, mutta kun Sirkku kehui Meerin ulkoista kauneutta, minähän uskoin. Muistaakseni myös Kata aloitti lievän painostuksen näyttelyihin osallistumisesta heti tavattuamme. Epävirallisessa pentunäyttelyssä Tuomarinkartanossa jäimme kahdesta koirasta viimeiseksi, Koneen kentän match showssa ylsimme ykkösten kakkoseksi ja Leppävaarassa jenkkituomari antoi Meerille ROPin. Tästä se alkaa, näyttelymenestys, kuvittelin. Kun pääsin vähän jyvälle näyttelytouhusta, minulle valkeni, että edessä on todennäköisesti monen vuoden projekti muotovalion arvon saavuttamiseksi.

Menot ovat tässä vaiheessa tuloja huomattavasti suuremmat. Vain kerran Meeri ja Bertta ovat tehneet kunnon tilin. He esiintyivät malleina Stockmannin koirien muotinäytöksessä ja saivat kumpainenkin ison säkillisen kuivamuonaa.

Meeri ei sinänsä taida välittää sertien metsästyksestä, vaikka viihtyykin näyttelyissä ja kehässä. Meeri nauttii pesusta ja föönaamisesta ja tietää, mihin operaatio johtaa. Kehään astuu show dog, jossa yhdistyy sopivassa suhteessa temperamentikkuus ja tietty ylväys. Kotioloissa Hurja Ruuth muistuttaa lähinnä pyörremyrskyn ja Duracellin risteytystä. Olen kuullut moneen kertaan, ettei villakoiralla voi olla noin railakasta luonnetta - kyllä voi. Sirkun luona Meerin egoa kasvatti varmasti leikit samanikäisen kettuterrierin pennun, Teppo Terrierin kanssa.

Meeri otti Bertalta demokraattisesti pomon paikan. Berttaa ei kiinnostanut taistella asemastaan Meerin pentuhampaiden napsuessa. Myöhemmin Bertta on varmaan itsekseen katunut hölmöyttään ja pohtinut Tontun inkarnaatiota: pieni, villi ja tyhmä.

Katan mustasta kääpiövilliksestä Miinasta ja Meeristä tuli bestikset. Tyttäremme leikkivät nätisti keskenään, kunnes kiinnostuivat juuri siitä samasta kepistä tai kävystä, joka toisella oli. Edelleenkin Miina provosoi Meeriä täsmätuijottamalla aarre suussa ja voilà, selkkaus on valmis. Meeri yrittää pomottaa Miinaa, koska on isompi ja Miina Meeriä, kun on pari kuukautta vanhempi.

Kesällä osallistumme vain kahteen näyttelyyn. Tassut ristissä toivomme, että vihdoinkin saisimme sen ensimmäisen sertin. Lauttasaaren Koirakerhon vuoden 2001 näyttelypennun palkintolautanen on esillä koko ajan. Sitä näytetään ylpeänä kaikille vieraille, ystäville, sukulaisille ja työkavereille - myös vastapäisistä taloista näkee sen kiikarilla. Näyttelyistä ja LKK:n koulutuksissa olemme Meerin kanssa tavanneet monta mukavaa kollegaa.

Meeri on ottanut kesäpestin s/y Synnöveen ja palaa näyttelykehiin hyvin rentoutuneena ja ruskettuneena (auringon polttama turkki?) syksymmällä.