|
Periaatteenamme on, että yritämme
järjestää
mahdollisimman monelle halukkaalle ainakin yhden kauden koulutusjakson,
jonka aikana pentu tai nuori koira oppii tottelevaisuuden alkeet ja
omistaja koirankoulutuksen perusasiat. Koulutusryhmät toimivat
kausiluontoisesti. Koirakot pyrkivät tasonsa mukaiseen
ryhmään aina yhdeksi kaudeksi kerrallaan (kevät/syksy).
Kullakin kaudella voi pyrkiä vain yhteen ryhmään ja vain
yhden koiran kanssa. Samantasoiseen ryhmään voi pyrkiä
useampana kautena
peräkkäin, ja erityisen nopeasti edistyvät voivat
halutessaan hypätä yhden tason yli. Ryhmiä perustetaan
kullekin kaudelle niin
monta kuin ohjaajia riittää, ja ne täytetään
ilmoittautumisjärjestyksessä. Tiedotamme
ilmoittautumisajoista etusivulla. Tervetuloa!
Pentu/alkeisryhmä
Opetellaan arkitottelevaisuutta ja koirankoulutuksen perusasioita.
Tarkoitettu nuorille koirille ja/tai aloitteleville
koiranomistajille.
Pennut ovat tervetulleita heti kun rokotukset ovat kunnossa ja
ikää on vähintään 5 kk. Tavoitteena on
että koira tottuu kuuntelemaan ohjaajaansa myös
häiriötilanteessa ja oppii mm. kulkemaan hihnassa
vetämättä, tulemaan luokse ja istumaan
käskystä ja odottamaan paikallaan hetken aikaa.
Jatko1
Opetellaan tottelevaisuuskokeiden alokasluokan liikkeitä.
Pääsyvaatimuksena pentu/alkeiskurssi tai vastaavat taidot.
Jatko2
Opetellaan avoimen luokan liikkeitä.
Pääsyvaatimuksena
tulos (arvosana 3 tai parempi) virallisen toko-kokeen alokasluokasta.
Jatko3
Opetellaan voittajaluokan liikkeitä. Pääsyvaatimuksena
tulos (arvosana 3 tai parempi) avoimesta
luokasta.
Jatko4
Opetellaan EVL-luokan liikkeitä. Pääsyvaatimuksena tulos
(arvosana 3 tai parempi) voittajaluokasta. HUOM! Ryhmä
pidetään seuraavan kerran
syksyllä 2007.
Arkitottelevaisuus
Koirakoille, jotka eivät tähtää
tottelevaisuuskokeisiin, tai haluavat muuten harrastaa
tottelevaisuuskoulutusta vain
"huvin vuoksi". Pääsyvaatimuksena pentu/alkeiskurssi tai
vastaavat taidot. Koiran tulee siis olla ohjaajansa hallinnassa, mutta
liikkeitä ei tarvitse osata tehdä samalla
täsmällisyydellä kuin kokeissa. Alaikäraja 9 kk.
|