LKK
järjestää tottelevaisuuskoulutusta koirille
keväisin ja syksyisin. Talvella ja kesällä pidämme
taukoa. Periaatteenamme on, että yritämme
järjestää mahdollisimman monelle halukkaalle ainakin
yhden kauden koulutusjakson, jonka aikana pentu tai nuori koira oppii
tottelevaisuuden alkeet ja omistaja koirankoulutuksen perusasiat.
Koulutusryhmät toimivat kausiluontoisesti. Koirakot pyrkivät
tasonsa mukaiseen ryhmään aina yhdeksi kaudeksi kerrallaan
(kevät/syksy). Kullakin kaudella voi pyrkiä vain yhteen
ryhmään ja vain yhden koiran kanssa. Samantasoiseen
ryhmään voi pyrkiä useampana kautena
peräkkäin, ja erityisen nopeasti edistyvät voivat
halutessaan hypätä yhden tason yli. Ryhmiä perustetaan
kullekin kaudelle niin monta kuin ohjaajia riittää.
Tiedotamme ilmoittautumisajoista etusivulla.
Koulutukset pidetään
Lauttasaaressa Pajalahden
kentällä keskiviikko-iltaisin. Kenttä on
Pajalahdentien, Meripuistotien ja Tallbergin puistotien kulmassa,
venesatamaa vastapäätä. Koulutuspaikan saaneilta
edellytetään
LKK:n jäsenyyttä. Koulutusmaksu vuonna 2011 on 15
euroa/koirakko/kausi, ja se maksetaan kerhon tilille 127550-62443. Toimita kuitti maksusta ryhmäsi ohjaajalle joko kentälle tai sähköpostilla. Koulutuksissa noudatetaan
Kennelliiton rokotusmääräyksiä. Juoksuaikana narttukoira ei voi tulla koulutuksiin. Ota mukaan
makupaloja, lelu tms. palkkioita koiralle sekä tukeva kaulapanta
ja hihna (ei flexiä tai valjaita). Pukeudu lämpimästi, Lauttasaaressa tuulee aina!
Ryhmät:
Pentu/alkeisryhmä:
Opetellaan arkitottelevaisuutta ja koirankoulutuksen perusasioita.
Tarkoitettu nuorille koirille ja/tai aloitteleville koiranomistajille.
Pennut ovat tervetulleita heti kun rokotukset ovat kunnossa ja
ikää on vähintään 5 kk. Tavoitteena on
että koira tottuu kuuntelemaan ohjaajaansa myös
häiriötilanteessa ja oppii mm. kulkemaan hihnassa
vetämättä, tulemaan luokse ja istumaan
käskystä ja odottamaan paikallaan hetken aikaa.
Jatkopennut:
Pääsyvaatimuksena pentu/alkeiskurssi tai vastaavat taidot.
Arkitottis: harjotellaan arkipäivän tottelevaisuutta ja yhteistyötä koiran kanssa kilpailuihin tähtäämättä.
Jatko 1:
Harjoitellaan ja syvennetään tottelevaisuuskokeiden
alokasluokan liikkeitä.
Jatko 2: Opetellaan
avoimen luokan liikkeitä. Koirakoille, jotka ovat jo startanneet
ainakin kerran toko-kokeen alokasluokassa.
Jatko 3 ja 4:
Kilpaileville koirakoille, joilla nouto on hallussa. Opetellaan
voittaja- ja EVL-luokan liikkeitä.
BH-ryhmä: harjoitellaan palveluskoirien käyttäytymiskoetta (BH) silmällä pitäen. Vaikeustaso vastaa TOKO:n ALO/AVO -luokkaa.
SYKSYN 2011
TOTTELEVAISUUSKOULUTUKSET
Ilmoittautumisaika syksyn 2011 koulutuksiin on 1.7. - 31.7.2011. Ilmoittautumiset tehdään sähköpostilla
osoitteeseen lauttasaarenkoirakerho@gmail.com. Viestissä tulee olla koiran ohjaajan yhteystiedot (nimi,
osoite ja sähköpostiosoite), koiran kutsumanimi,
rotu ja syntymäaika sekä koulutustausta ja mahdolliset
ongelmat. Kirjoita viestin osoitekenttään se ryhmä,
johon haluat. Tässä
sähköpostiosoitteessa otetaan vastaan vain
ilmoittautumiset, ei kyselyjä. Puutteelliset ilmoittautumiset
laitetaan jonon hännille, joten lue ohjeet huolella. Jos
osoittautuu, että sopivan ryhmän valinta meni täysin
pieleen, ryhmää voi vaihtaa myöhemmin jos tilaa
löytyy.
ESIMERKKI:
OTSIKKO:
Penturyhmä (Otsikkoon se ryhmä mihin haluat, TÄRKEÄ)
Nimi:
Matti Meikäläinen
Sähköpostiosoite:
matti@hotmail.com
Osoite: Haukkupolku 5,
00800 Helsinki
Koiran
kutsumanimi: Murri
Rotu:
Lapinkoira
Syntymäaika:
7/2007
Koulutustaso: osaa kulkea hihnassa ja antaa tassua
Ryhmiin
päässeille sekä tällä kertaa ilman paikkaa
jääneille ilmoitetaan asiasta
sähköpostitse viikolla 33. Koulutukset pidetään
keskiviikko-iltaisin, ensimmäinen
koulutuskerta on 24.8. ja viimeinen lokakuun puolessavälissä.
Tarkemmat kellonajat ja päivämäärät sovitaan
myöhemmin.
Tiedustelut
Kirsiltä puhelimitse (ei tekstiviestinä) 044-3496777 tai
sähköpostilla kirsi.auranen@helsinki.fi.
Tervetuloa!
|
|